tyttökiekko

Naisten jääkiekon kilpailutoiminta syntyi 1980-luvulla suurimpiin kaupunkeihin, etupäässä pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. 1990-luvulla toimintaan tulivat vahvemmin mukaan yliopistokaupungit Jyväskylä, Kuopio ja Oulu. GHD-tapahtuman myötä tyttökiekko on levinnyt ympäri maata myös pienemmille paikkakunnille, mikä onkin edellytys lajin ja harrastajamäärien kasvuun.

Espoossa on tehty pitkäjänteistä tyttökiekkotoimintaa EKS:n, Bluesin ja aikoinaan myös KS Nouxin nimellä. Tälläkin hetkellä Espoossa on yksi vahvimmista seurapoluista tytöille aina U-10 junnujoukkueesta Naisten Liigaan saakka.

Vaikka tyttöjoukkueessa pelaaminen ei ole itseisarvo, se usein helpottaa tyttöjen tulemista mukaan lajin pariin. Kasvun myötä tarvitaan myös valmentajia ja seuratyöntekijöitä harrastuksen tueksi. Tyttöjoukkueiden myötä naisten on helpompi tulla mukaan myös valmennuspuolelle, ei vain lasten ohjaajiksi vaan myös pelin osaajiksi ja valmentajiksi aina maajoukkuetasolle asti.

Naisten jääkiekko on vauhdikas ja fyysinen, mutta taktiikkaa ja taitoa vaativa joukkuepeli. Naisten jääkiekon säännöt ovat muuten samat kuin miestenkin jääkiekossa, mutta avojään taklaukset on kiellettyjä. Kiilaaminen samaan suuntaan luistellessa on sallittu, joten myös kontaktit ja fyysisyys kuuluvat naisten peliin.


Image

tyttökiekkokoulun ilmoittautuminen on käynnissä!

TIEDOTTEET
Tapahtumat  / kotiottelut
FACEBOOK
Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
2 tuntia sitten
Kauden 2021-22 Poikakiekon U15 - U22 joukkuerakenne selvillä ! Hieno kattaus eritasoista toimintaa, alemman tason joukkueista aina U20 SM-sarjan joukkueeseen 😊

Kasvattajaseurojen U15 - U22 joukkueiden vastuuvalmentajat on saatu pääosin lukittua. Uutinen aiheesta seuran verkkosivuilla:
juniorit.kiekko-espoo.com/kasvattajaseurajoukkueiden-rakenne-kaudella-2021-22/

Tiedotamme joukkueiden rakentamisesta tarkemmin, kun tilanne kevään osalta selkiytyy.
... Katso enemmänKatso vähemmän
Kauden 2021-22 Poikakiekon U15 - U22 joukkuerakenne selvillä ! Hieno kattaus eritasoista toimintaa, alemman tason joukkueista aina U20 SM-sarjan joukkueeseen 😊
 
Kasvattajaseurojen U15 - U22 joukkueiden vastuuvalmentajat on saatu pääosin lukittua. Uutinen aiheesta seuran verkkosivuilla:
https://juniorit.kiekko-espoo.com/kasvattajaseurajoukkueiden-rakenne-kaudella-2021-22/

Tiedotamme joukkueiden rakentamisesta tarkemmin, kun tilanne kevään osalta selkiytyy.
Lataa lisää

Mukana yhteistyössä