Uudet Kiekko-Espoo Ry:n nettisivut on julkaistu!
Olemme julkaisseet seuran uudet nettisivut, joita täydennämme ja kehitämme edelleen. Uudistuksen myötä sivuille tulee entistä enemmän tietoa suoraan MyClubista integroituna – luonnollisesti jokaisen tietosuoja-asetusten mukaisesti.
Joukkueenjohtajat on myös ohjeistettu päivittämään omat sivunsa, jotta tiedot pysyvät ajan tasalla. Käy kurkkaamassa uudet sivut ja muista seurata meitä myös somessa.
Playoffit ja turnaukset lähenee
Kevät tuo mukanaan tiukkoja playoff-matseja ja jännittäviä turnauksia. Haluamme muistuttaa, että jäävuoroihin voi tulla muutoksia nopeallakin aikataululla, mutta ilmoitamme jokaisesta muutoksesta joukkueenjohtajille.
Huhtikuussa joka viikonloppu on turnauksia eri halleilla, joten varauduttehan siihen, että osa jäävuoroista voi peruuntua. Pyrimme julkaisemaan huhtikuun vuorot viimeistään ensi viikolla.
Seurayhteisöpäivä Metro Areenalla keskiviikkona 26.2.
Tänä keväänä pääsemme kokoontumaan vielä kerran seurayhteisöpäivän merkeissä Metro Areenalle. Ilmoittautuminen tapahtumaan on käynnissä.
Tapahtumat ovat pelaajille sekä toimihenkilöille maksuttomia, mutta muistathan tehdä ilmoittautumisen Myclubin kautta.
Vielä kerkeät ilmoittautumaan mukaan:
Ke 26.2. Kiekko-Espoo vs Pelicans
https://kiekko-espoo.myclub.fi/flow/events/7992682
Kesän kiekko- ja ringetteleirit
Kesällä leirit pyörähtävät taas käyntiin! Alla lisätietoa Kiekko-Espoon kesän leireistä:
Ringeten kesäleiri 2.-6.6.2025 Matinkylä
- Ilmoittautuminen aukeaa pian.
KIVIKOVA Kiekkoleiri 2.-6.6.2025 & 9.-13.6.2025 Matinkylä
- 2.-6.6.2025 Ilmoittautuminen ja lisätiedot TÄÄLTÄ
- 9.-13.6.2025 Ilmoittautuminen ja lisätiedot TÄÄLTÄ
KIVIKOVA Tyttökiekon leiri 2.-6.6.2025 Leppävaara
- Ilmoittautuminen ja lisätiedot TÄÄLTÄ
8Sportin tarjous
Liitteenä 8Sportin tarjous Vapor-sarjan tuotteista.
Pihlajalinnan hoitopolku
Liitteenä Pihlajalinnan päivitetty hoitopolku-ohjeistus.
Ringeten Kivikovat uutiset
Ringette julkaisee joka kuun alussa omat huikeat Kivikovat Uutiset, ja uutiset pääsetkin lukemaan TÄÄLTÄ
Tulevia tapahtumia
- Pihlajanlinnan luento kokonaisvaltaisesta palautumisesta – päivämäärä vahvistetaan pian!
- Kiekkokoulun pelipäivä 30.3. Ilmatar-areenalla
- Blues 16-joukkueen turnaus 5.4. Matinkylä
- EPS 16-joukkueen turnaus 5.4. Espoonlahti
- U13 Lions Cup 11.-13.4. Matinkylä
- U11 Lions Cup 11.-13.4. Espoonlahti, Leppävaara, Laaksolahti
- U12 Lions Cup 18.-20.4. Matinkylä
- Suomen suurin tyttökiekon tapahtuma Mini ja Junior Aurora Cup 26.-27.4. Matinkylä
- Ringettekoulun Vappukarnevaali 27.4. Laaksolahti
- EPS 15-joukkueen turnaus 27.4. Espoonlahti
Kevät on täynnä toimintaa, joten pysy kuulolla ja nähdään hallilla!