K-E Blues 12 24-25

K-E Blues 12 24-25

Noin 50 innokasta pelaajaa, pääosin vuonna 2012 syntyneitä

  • Laadukas ja monipuolinen valmennustoiminta
  • Tavoitteina yhdessä oppiminen, tasapuolisuus ja yksilötaitojen kehittäminen, jokaisen pelaajan omassa tahdissa.
  • Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että jokaisella pelaajalla on KIVAA– sekä jäällä että kopissa.

Harjoittelu

Joukkue harjoittelee viisi kertaa viikossa. Kaikki jäävuorot ovat Matinkylän harjoitushallilla ja vakiovuorojen päivät ovat keskiviikko, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Kauden aikana osa vuoroista on varattu otteluihin, jäätapahtumia tulee viikoittain keskimäärin  4 kpl/pelaaja. Lisäksi joukkueella on jäävuorojen yhteydessä erilaisia oheisharjoituksia sekä erillistä, ohjattua kuntoharjoittelua. Huom! Harjoituksiin ei ole osallistumispakkoa ja tuemme pelaajien monipuolista harjoittelua; sekä omaehtoista liikkumista, että muiden lajien harrastamista.

Pelit

Kauden aikana joukkue pelaa Etelä-Suomessa pelattavaa aluesarjaa (U13) usealla peliryhmällä. Tämän lisäksi joukkue osallistuu erilaisiin, oman ikätasonsa turnauksiin sekä pelaa harjoitusotteluita.

Huom! Joukkueeseen mahtuu vielä uusia pelaajia mukaan. Pyrkimyksenä on löytää jokaiselle pelaajalle hänen taitotasoaan vastaava ryhmä, jossa oma into ja kehittyminen vahvistuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Olkaa rohkeasti yhteydessä, jos joukkueeseen liittyminen kiinnostaa. Kokeilukerroista on sovittava etukäteen, jotta samalle päivälle ei osu pelitapahtumaa.

To non-Finnish speakers: Knowing the Finnish language is not a requirement to join the team. We warmly welcome all non-Finnish speakers to join – we already have players in our team, who do not speak Finnish. If your child has some experience in skating and hockey and is interested in playing ice hockey in a team, just be in touch and let’s talk more! The trial visits to practice must be agreed in advance in order to ensure they don’t land on a game day.

Lisätiedot/ Additional information
blues12@kiekko-espoo.com

Tapahtumat

Yhteystiedot